Koukkari Mimmi

Pilates on aakkoset, jolle liikkeen kieli rakentuu. Sillä voi kirjoittaa haikuja tai romaaneja, tieteellistä tekstiä tai sonetteja. Pilates on keskittymistä, intensiivisyyttä ja tarkkuutta, mutta samaan aikaan irti päästämistä, iloa ja rentoutta.

Pilatesharjoituksessa aika ja huolet unohtuvat. Se tekee kehosta terveen, tehokkaan ja taloudellisen – siis viisaan. Se on energian ja hengityksen virtausta. Mielen avautumista.

Haluan olla mukana tämän kokemuksen syntymässä. Haluan lempeästi töniä ja voimakkaasti kannustaa muita sitä kohti. Siksi jätin aiemman työni, ryhdyin yrittäjäksi ja opiskelin Somatic Pilates- ja Somatic Stretching -ohjaajaksi vuonna 2011. Pilateslaiteohjaajaksi valmistuin Jarmo Ahosen ja Mitsi Pippan johdolla 2013.

Vuonna 2011 suoritin kahvakuulaohjaajan lisenssin, koska keho ja mieli kaipaavat myös täysillä tuuttaamista: välillä saa hiki virrata, sydän pumpata äärirajoillaan ja lihakset laulella hoosiannaa. Samasta syystä ohjaan sisäpyöräilyä, jossa voin yhdistää liikkeeseen toisen suuren intohimoni, musiikin. Sali pimeäksi, musa soimaan ja täydellinen antautuminen sen ja kropan vietäväksi. Oujeah.

Ohjaajana panee itsensä likoon myös persoonana, on läsnä sellaisena kuin on. Kun on avoin ja rehellinen, on vuorovaikutus ohjaustilanteessa mutkattomampaa ja selkeämpää. Siksikin tästä työstä, asiakkaista ja kollegoista saa niin valtavasti energiaa. Ja intoa tulla koko ajan paremmaksi ohjaajaksi ja ihmiseksi.