Keurulainen Jari-Pekka

Jari-Pekka ”Gene” Keurulainen on fysioterapeutti, pilatesohjaaja ja -opettaja sekä jalkapallovalmentaja. Somatic Studiolla hänellä on vastaanotto tuki- ja liikuntaelimistön häiriöistä ja ongelmista kärsiville henkilöille. Erityisesti selän toimintahäiriöistä kärsivistä suuri osa saa huomattavan avun manuaalisten käsittelyiden ohella keskivartalon tukilihasten aktivoimista ja vahvistamista korostavasta yksilöllisestä pilatesharjoittelusta. Keurulaisella on kaksi selän kuntoutukseen erikoistunutta pilatestuntia sekä oma kokeellinen Genen pilates -tunti Somatic Studiolla, sekä lisäksi eri aihealueisiin kohdennettuja workshopeja.

Keurulaisella on pitkä kokemus urheilijoiden ja kuntoilijoiden liikuntavammojen ennaltaehkäisyssä ja kuntoutuksessa. Hän on käyttänyt pilateksen periaatteisiin pohjautuvia harjoitteita ansiokkaasti eri lajien urheilijoiden fyysisen suorituskyvyn lisäämiseksi. Keurulainen on perehtynyt alaraaja-analyyseihin jalkojen toimintahäiriöiden kartoittamisessa sekä kävelyn ja juoksun tarkkailussa. Hän on opiskellut myös Feldenkrais-menetelmään pohjautuvaa Movement Intelligence (liikeäly) -menetelmää.

Jalkapallomaailmassa Keurulainen on toiminut Suomen maajoukkueen fysioterapeuttina Martti Kuuselan ja Jukka Vakkilan maajoukkueissa ja apuvalmentajana Antti Muurisen, Roy Hodgsonin ja Stuart Baxterin päävalmentajakausilla. Hän jatkaa fysioterapeuttina nykyisen päävalmentajan Mixu Paatelaisen joukkueessa. Keurulainen on valmentanut Veikkausliigassa Helsingin Jalkapalloklubia (1992–1994,1996), Tampereen Pallo-Veikkoja (1995) ja Finnairin Palloilijoita (1997–1998). HJK:ssa hän saavutti suomenmestaruuden vuonna 1992 ja Suomen cupin vuosina 1993 ja 1996. Suomen Jalkapallovalmentajat ry valitsi Keurulaisen vuoden valmentajaksi vuonna 1992.